Päätin kesäillan kunniaksi yllättää sekä itseni että lukijani päivittämällä blogiani myös näin loma-aikaan. Jos sitä nyt voi lomaksi kutsua - tiiviisti töitä tehdessä on hujahtanut tämä kesä jo puoleenväliin. Ei siinä kyllä valittamista ole, etenkään kun minulla on ollut ilo ja kunnia saada harjoittelupaikakseni sen suurempia kerskailematta yksi kärkipään pieneläinklinikka Suomessa. Eläinlääkäreiden erikoistumisalat ja suuntautumiset tuovat mielenkiintoista kirjavuutta klinikan perusarkeen. Koko henkilökunta on kertakaikkisen mahtava, ja tunsin solahtaneeni vaivatta joukkoon jo parin viikon jälkeen. Täällä ei katsota opiskelijaa alaspäin, vaan ohjataan ja opastetaan, niin että vastuu kasvaa vähitellen melkeinpä huomaamatta. Alkuun tein lähinnä välinehuoltoa ja kaikenkirjavia hanttihommia, nyt toimin jo aika sujuvasti respassa, osaan valmistella potilaita leikkaukseen, valvoa anestesiaa leikkaussalissa ja hoitaa pieneltä tuntuvia, mutta lääkärien työtä jouduttavia hommia, kuten lääkkeiden annostelua ja injektioiden antamista, perustoimenpiteissä tarvittavien välineiden keräilyä ja niin edelleen. Puhelinääneksikin pääsin nopeammin kuin uskoinkaan, kun ekstrakiireisen työpäivän keskellä sain pikaopastuksen siihenkin hommaan. Puhelimeen vastaaminen oli alkuun kauhean jännittävää, kun olin vierestä kuunnellut hoitajien kaikenkirjavia puhelinkeskusteluita. Onneksi valtaosa puheluista on kuitenkin ihan peruskauraa; rokotusaikojen varaamista ja ripulin kotihoito-ohjeiden antamista.

Tietenkään kaikki päivät eivät ole auvoisia. Olen joutunut kohtaamaan tilanteita, joissa henkinen kantti on joutunut koetukselle. Välillä rankempien päivien suma johtaa siihen, ettei iltasella kertakaikkiaan jaksa tehdä mitään. Päätä on pakko lepuuttaa, jotta jaksaa jälleen suunnata tsemppivaihteella uuteen päivään. Tein alkukesästä viisaan päätöksen olla lataamatta itselleni liikoja odotuksia vapaa-ajan aktiviteettien suhteen. Vaativan työn vastapainoksi riittävät mainiosti leppoisat metsälenkit koirien kanssa, mansikoiden perkaus ja pennun sosiaalistaminen.

Koiraperheeni juniori on ollut ahkera työläinen saatuaan luvan majailla työpäivien ajan häkissä klinikan "takahuoneessa", työntekijöiden taukotilassa. Ympäristö on ollut erinomaisen mainio paikka kasvattaa koiralasta, kun se on päässyt tutustumaan moneen uuteen ihmiseen ja koiraan ja tottunut klinikan meluisaan ja koiran kuonoon varmaan melkoisen haisevaankin arkeen. Ihka ensimmäisen päivän jälkeen ikäväitkutkin unohtuivat, ja siitä lähtien pentu on esiintynyt vain ja ainoastaan edukseen. Kehuja satelee joka puolelta, ja mikäs sen enempää emännän sydäntä lämmittäisi :)

Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun piti olla klinikkahommissa kesä-heinäkuun ajan, mutta kun tässä hiljan työkaverit kuulivat minun olevan aikeissa suunnata elokuuksi puistotöihin, sain muuttaa suunnitelmiani mieluisampaan suuntaan. Kesäpesti klinikalla jatkuu elokuun loppuun saakka, ja saanen vihdoin ja viimein heittää hyvästit ruohonleikkurin pärinälle ja kurahousuille ainakin kesätöiden merkeissä. Erästä eläinlääkäriä siteeraten, turha minun on aikaani moiseen tuhlata. Itse olen luonnollisesti tästä juonenkäänteestä onneni kukkuloilla!

Toivottavasti kaikenkarvaisilla lukijoillani on myös ollut hieno kesä. Pidetään ilo pinnassa ja eletään niin, ettei tarvitse vanhainkodissa valehdella! Päikest eli aurinkoa vaan jatkossakin!

Parhain terveisin,

Nti H