Herättelenpäs taas pitkästä aikaa uinuvaa blogiani. Ensimmäisten viikkojen vetelehtimisen jälkeen on opiskelut saatu vihdoin käyntiin, ja sen tuntee kyllä nahoissaan. Kahdeksan-yhdeksäntuntisiksi venähtävät luentopäivät käyvät väkisinkin kunnon päälle. Siihen päälle koiratouhuilut ja kotitehtävät, ja päivä on pulkassa. Jostain syystä oppimisen iloa on ollut hankala tavoittaa. Liian täyteen ahdettu lukujärjestys ei ainakaan helpota tilannetta. Pieniä onnistumisen hetkiä tavoittaa välillä radiologian harkoissa, kun osuu oikeaan diagnoosiin röntgenkuvien äärellä. Tänään kirurgian harkoissa opettelimme ompeleiden teon alkeita. Vanhana partiolaisena sain varsin näppärästi solmut ojennukseen, hih!

Taidettiin tuossa laskeskella, että ennen joulua on nelisentoista välikoetta/tenttiä. Jouluun on kymmenisen viikkoa. Tuohon kun ympätään vielä kaikki kirjalliset työt, niin hiki tulee jo ajatellessa. Eikä se työn määrä sinällään niin hirvitä, vaan enemmänkin se, että omaksuttavana olisi paljon tulevaisuuden kannalta tärkeää asiaa. Tuntuu, että tässä vaiheessa ehtii saada vain pienen pintaraapaisun, jota pitäis sitten jatkossa syventää viimeisinä kouluvuosina ja tietysti omalla ajalla kirjallisuudesta.

Onneksi edes koirapuuhat tarjoavat arkeen ilon pilkahduksia. Pentu kasvaa ja kehittyy, oppii uutta ja vaatii minuakin kehittymään ohjaajana ja kouluttajana. Hyvä niin. Viikonloppuna käväistiin Suomen puolella näyttelyreissulla ja saatiin oikein mukavat arvostelut. Tämä taisikin olla viimeinen Suomen reissu vähään aikaan, luultavasti seuraavan kerran ehdin matkaan vasta eläinlääkäripäiville joulukuun alussa. Olettaen, että muistan ilmoittautua sinne ajoissa.

Kurssikavereita on viime viikkoina koetellut rankka stressi ensi kesän vaihtokuvioista. Taisin tehdä ihan fiksun päätöksen suorittaa kaikki yliopistolliset harjoitteluni Eestissä. Kesä Helsingissä ja Mäntsälässä kaikkine asumis- ja rahoituskuvioiden järjestämisineen jäi pohdinnoissani kakkoseksi, kun vaihtoehtona on itse suunniteltu kesä mieluisammassa kaupungissa. Alustavan suunnitelman mukaan teen osan kesää eläintenhoitajan hommia pieneläinklinikalla ja jonkinmoinen pätkä kunnaneläinlääkärin matkassa. Siihen kun ynnää vielä vitosvuoden klinikkaharjoittelut yliopistolla, luulisin uskaltautuvani oikeisiin töihin sitten viidennen jälkeisenä kesänä. Tartossa oli luennoimassa ja syyspäivä viettämässä parikymmentä kunnaneläinlääkäriä Suomesta, jotka valoivat kovasti intoa ja uskallusta lähteä kuntapraktiikkaa kokeilemaan. Suhteita luotiin puolin ja toisin, ja luulenpa, että oma tilanteeni tulee olemaan varsin hyvä siinä vaiheessa, kun väliaikaiset praktiikkaoikeudet polttelevat takataskussa ja työura voi alkaa. Vaan sitä ennen on vielä pitkä ja kivinen taival taaperrettavana. Siispä takaisin työn touhuun ja parasiittianalyysiä kirjoittamaan. Leppoisampaa lokakuun jatkoa lukijoille!