Myönnetään: Nti Herriot on ollut kovin hiljainen tänä syksynä. On ollut työntäyteistä, hetkittäin jopa rankkaa. Ajattelin säästää lukijoitani ylenpalttiselta avautumiselta. Tenttejä on ollut paljon ja tulee olemaan jatkossakin. Vastapainoksi olen neulonut ahkerasti ja lenkkeillyt turhan vähän.

Palasin viime yönä (muutaman mutkan kautta - tuli taas todistettua, että kaikesta selviää hengissä; myös auton leviämisestä pilkkopimeälle Tarton maantielle) eläinlääkäripäiviltä Suomesta. Oli antoisaa, opin paljon uutta ja solmin kiinnostavia kontakteja. Tankkasin uutta intoa ja virtaa. Ehkä sen voimalla jaksaa taas muutaman viikon eteenpäin. Jonkin aikaa sitten yllätin itseni pohtimasta, tätäkö minun loppuelämäni oikeasti on: tiedonhankintaa, ulkoalukua, jatkuvaa venymistä suuntaan ja toiseen. Onko loppuelämäni todella pelkkää eläinlääketiedettä? Olen huomannut alkaneeni pikkuhiljaa kasvattaa itselleni uutta identiteettiä: eläinlääkärin identiteettiä. Se vaikuttaa ajatusmalleihini ja asenteeseeni, tapaani toimia ja reagoida. Mitenkähän siviiliminälleni käy? Täytyykö kutsumusammatin vuoksi "uhrata" henkilökohtainen ajattelu?

Näiden asioiden pyörittely tuskastuttaa hetkittäin. Mietin, onko tämä kaikki todella tämän arvoista. Sitten muistan, etten opiskele tähän ammattiin pelkästään itsekkäistä syistä ("unelma-ammatti", "ei ole muuta vaihtoehtoa", "haluan haastetta päälle ja käsille" jne...). Muistan Pikku-Pepin ja Lopakan ja Otto-pojan; Sallin ja Roosan ja Pitin ja Hosulin; Kataran, Ainon, Niiskun ja Näpsän ja Nekun; Ruffen, Stinen, Sissin ja Sutinan ja Taatelin. Elämäni eläimet. Toiset jo vihreämmillä niityillä, toiset edelleen osana elämääni tavalla tai toisella - ohikulkumatkalla tai pysyvänä kaverina. Muistan ensimmäisen oman lemmikkikanini, ponin, johon todella kiinnyin, maailman kilteimmän lehmän, joka ei hermostunut lypsyharjoituksiini. Eläinkunta ympärilläni ansaitsisi parempaa, kuin mitä se saa. Haluan uskoa ja toivoa, että aikanaan pääsen tekemään työtä, jolla on todella merkitystä. Vaikka sitten edes yhden eläimen elämässä.

Näihin syvällisiin mietteisiin päätän jaaritteluni tällä kertaa. Kommenttilaatikot ovat pysyneet tyhjänä viime aikoina. Terveiset, kommentit ja kannanotot ovat edelleen tervetulleita!