Lämpömittari näyttää kahdeksaa lämpöastetta - tämän kevään ennätys! Lakaisin parvekkeelta talven roskat pois, mutta en vielä nuhanenineni uskaltautunut sinne iltapäiväteelle.  Koira sen sijaan viihtyy mielipuuhassaan suorittamassa liikennelaskentaa kaiteen raosta. Vesi tippuu räystäiltä ja lumi sulaa solkenaan. Tykkään!

Päivät yliopistolla ovat viime aikoina olleet kohtuullisen mittaisia ja olemme tehneet paljon retkiä koulun pikkubussilla lähiseudun navetoihin. Siispä ohjelmassa on ollut mm. seuraavaa:

Bussin odottelua suureläinklinikan käytävillä...

Vihreitä kumiessuja...

Kumisaappaita (turvakärjillä ja ilman) ja kissan rapsuttelua...

Vähän isompienkin eläimien rapsuttelua...

Pötsiäänien auskultointia...

Ahkeraa opiskelua lehmän ulkopuolella...

Ja vähän sisäpuolellakin.

Paljon on siis päästy ihan käytännön hommiin. Parhaita kokemuksia ovat olleet mm. lehmän laparotomia ja vasikoiden lääkintä ja nupoutus. Onnekkaimmat ryhmät ovat päässeet todistamaan myös juoksutusmahan siirtymän leikkausta ja keisarinleikkausta ollessaan oikeaan aikaan oikeassa navetassa. Onneksi näitä operaatioita tapahtuu siinä määrin, että hyvin todennäköisesti myös me muut pääsemme ne näkemään ja kokemaan vielä opintojen aikana.

Synntysopissa meillä on ollut harjoitusmateriaalina kuolleena syntyneitä vasikoita. Niiden parissa olemme opetelleet fetotomiaa ja erilaisten synntysapuvälineiden käyttöä:

Ketjuja ja liinoja...

Sekä silmäkoukkuja (jätän hurjemmat kuvat julkaisematta tässä yhteydessä).

Navettavaatteita on siis saanut pyykätä ahkerasti viime aikoina. Onneksi kovemmat pakkaset ovat tältä talvelta jo ohi, sillä pikkupakkasillakin pukeutuminen monen tunnin kylmäpihattokeikoille on ollut varsinaista taidetta. Kalsaria, fleeceä ja villaa on saanut topata haalarin alle niin paljon kuin mahtuu. Seuraavasta haalaritilauksesta aion hankkia numeroa suuremman, oikeasti ison haalarin, jonka alle mahtuu tarvittaessa myös toppahousut ja -takki. Oikeastaan ehta pilkkihaalari olisi varmaan kaikista paras vaihtoehto.

Helmikuun alun heppakurssi tentittiin viime viikolla ja ihan hyvin tuntui sujuvan. Tuloksia varmaan saadaan odotella tovi, kun luennoitsija on jo lentänyt takaisin eteläiselle pallonpuoliskolle.

Koulun omat hevoset ovat ihan tyytyväisiä siihen, että kurssi on ohi...

Vaikkakin pääsevät taatusti harjoitusmateriaaliksi myös muissa yhteyksissä!

Valo lisääntyy ja päivät pitenevät. Ajatuksen harhailevat enenevissä määrin tulevaan kesään, jonka pääsen onnekseni viettämään viime kesältä tutulla klinikalla. Tässä vaiheessa opintoja nautin suunnattomasti niistä oppimiselämyksistä, joita aidossa työempäristössä pääsee kokemaan. Ai näin tämä tehdään käytännössä! Hei mutta tätäkään juttua en ymmärtänyi vielä viime vuonna - nyt osaan tämän! Eikä kyse ole tietenkään vain teoriatiedoista, sillä minulla on ollut ilo ja onni löytää harjoittelupaikaksi klinikka, jonka henkilökunta tarjoaa mahdollisuuksia kartuttaa myös kädentaitojaan. Jokohan ensi kesänä saavuttaisin kanyloinnissa jonkinlaisen rutiinin? Tulisikohan taas joku sopiva tilaisuus harjoitella tikkausta (se on muuten yksi ehdottomia lempilajejani tällä hetkellä - ei ole menneet partio- ja käsityöharrastuksen hukkaan solmujen ja lankojen sekametelisopassa)?

Mutta jottei mentäisi asioiden edelle, on seuraavien parin kuukauden ajan jaksettava opiskella ahkerasti. Onneksi kevään väljähkö lukujärjestys jättää tilaa itseopiskelun lisäksi myös päiväunille.

Tämäkään kaveri ei tietenkään ole näin rauhallinen kuin osan ajasta. Lenkkeily sekä agility- ja tokotreenit tuovat mieluisaa aktiviteettia vapaa-aikaan. Olemme myös pyörähtäneet parissa näyttelyssä viime viikkoina, ja saaneet ihan kelvollista menestystäkin! Alan vähitellen innostua näyttelyharrastuksesta, sillä nyt olen löytänyt niihin liittyvän sosiaalisen aspektin. Siitä en tiennyt mitään aiemmin - minähän vastustin koko koiranäyttelytouhua vielä pari vuotta sitten! Toki tunnustan ja tunnistan edelleen näyttelyiden nurjat puolet, mutta oma rotuvalintani on mennyt siinä määrin nappiin, että koen näyttelyiden olevan mukava lisä muiden harrastusten repertuaariin. Tämä kaveri kun ei edes kovin kummoista puunausta kaipaa kehään kelvatakseen: trimmiä toki pidetään tarpeen vaatiessa säännöllisesti yllä brutaalisti keittiösaksilla, mutta itse näyttelypäivän rutiineihin liittyy vain suihkussa käynti aamulla ja näyttelypaikalla kevyt vesikäsittely suihkepullon kera. En todellakaan kadehdi ns. turkkikoirien omistajia!

Mutta nyt täytyy lopetella tältä erää ja siirtyä tuotantoeläinten sisätautien pariin. Kova tsemppi päälle, niin kyllä se kesäkin sieltä tulee!

Ja onneksi valvonta pelaa: tältä vahdilta ei jää keväthuuma huomaamatta!