Aivan kuin olisi tulossa kevät. Minä, ikuinen vilukissa, olen vaihtanut villapipon puuvillaiseen, enkä tarvitse enää hanskoja joka kerta ulos mennessäni. Tiistaina ulkona oli noin 10 astetta lämmintä! Uskomatonta, mutta totta.

Blogin sivupohjat eivät nyt tunnu kotiutuvan tähän osoitteeseen. Tekijänoikeusasioiden vuoksi sivupohjien tekijät ovat joutuneet poistamaan käytöstä joko pohjien kuvat tai pohjat kokonaan. Jouduin jälleen metsästämään uuden ulkoasun. Toivottavasti se säilyy nyt hieman pidempään, ettei tarvitsisi itse ruveta opettelemaan pohjien koodausta.

Kulunut viikko oli aikataulujensa puolesta melkoista haipakkaa. Tiistaina, keskiviikkona ja torstaina oli tenttejä ja perjantaina järjestimme tupaantuliaiset. Pieni nollaus olikin tarpeen. Maaliskuu on ollut kaikkine muuttoineen kovin hektinen. Onneksi olen sentään suoriutunut tenteistä ihan kelvollisin arvosanoin. Rumba jatkuu ensi viikolla parin anatomian suullisen tentin kanssa. Kunhan saan viimeisenkin lihastentin pakettiin, alan pänttäämään "keha piirkondia" eli kehon alueita; eläin on pintapuolisesti jaoteltavissa moneen monituiseen alueeseen mm. lihasten ja luuston rakenteen mukaan. Onneksi näiden piirkondien nimitykset on pääosin johdettu suoraan lihaksista, luista ja nivelistä. Suurin työ tulee siis olemaan latinan termien oikeiden muotojen opettelussa. Opiskelua helpottaa vielä sekin, kun voi kopeloida näitä omia koe-eläimiä ja pohtia, miten se poskiluun kaari tai istuinluun kyhmy oikein kulkee nahan alla.

Eilen pääsimme ratsastamaan ulkokentälle ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Opettaja ehdotti myös maastoon menoa lähiviikkoina, mikäli sää sallii. Jee! Meillä oli hyppytunti, ja ratsastin pitkästä aikaa hevosenkokoisella hevosella. Ratsastin miltei koko syksyn ponilla, ja nyt kun sekä hevonen että esteet olivat isompia kuin piiiitkään aikaan, minulla oli täysi työ pysytellä kyydissä. Onneksi hevonen sentään tiesi, mitä oli tekemässä! Vaikka loppujen lopuksi tunti sujuikin ihan mallikkaasti, etukäteen kyllä jännitti niin paljon, että mielessä käväisi taas ajatus turvaliivin hankkimisesta. Täytynee käydä sovittelemassa niitä, jos vain ehdin seuraavalla Suomen-reissullani (siihen on muuten enää kolme viikkoa aikaa; pian saan täydennystä salmiakkivarastooni!).
 
Aamulla väsytti, mutta pakottauduin silti lähtemään agilityyn. Treenattiin puomia, pussia, keppejä ja rataa erilaisilla hyppy- ja putkiyhdistelmillä. Syksy kului pääasiassa yksittäisten esteiden suorittamisen vahvistamiseen, mutta nyt alamme päästä jo tosissaan vauhtiin. Tuntuu hyvältä huomata, miten oman ohjaamisen kehittymisen myötä yhteispeli paranee ja koiran suorituksiin tulee vauhtia ja riemua. Oikeastaan omat jalat ovat suurimoana hidasteena tällä hetkellä: olen opetellut useampaa uutta ohjauskuviota muutaman viikon sisään, eikä aivokapasiteetti meinaa aina riittää hallitsemaan neljää raajaa samanaikaisesti. Herkkä koira ei anna ohjaajan virheitä anteeksi, joten minun on keskityttävä ohjaamiseen täysillä. Se on rankkaa, mutta palkitsevaa. On ihanaa nähdä koiran unohtavan ympäristön häiriöt ja suorittavan rataa itsevarmana.

Olen saanut sähköpostitse useamman kyselyn Tarton eläinlääkikseen hakemisesta. Suunnittelen kirjoittavani lähiaikoina ohjeistusta hakumenettelystä ja jotain muutakin yleistä Tartossa opiskelusta. Stay tuned, jos Tartto ja etenkin eläinlääkis täällä kiinnostavat!

Kello käy ja anatomia odottaa. Siis kuulemiin tältä erää!