Kolmen päivän talikkopraksa takana. Klinikan navetalla piti olla joka aamu klo 7.00 ja iltapäivällä sopimuksen mukaan klo 15 tai 16. Pahimmillaan hommiin meni neljä tuntia kerralla, parhaana päivänä selvisimme iltatöistä vajaassa tunnissa. Hiki virtasi lapioidessa ja kärrätessä.

Klinikalla asuu vakituisesti tällä hetkellä kuusi lehmää ja kaksi vasikkaa, neljä hevosta, pari-kolmekymmentä sikaa ja muutama kymmenen kania (koe-eläimiä). Lisäksi potilaina on kaksi hevosta. Fuksien työtehtäviin kuuluu parsien, karsinoiden ja häkkien siivoaminen, kanien ja sikojen ruokinta, yleisestä siisteydestä huolehtiminen ja vakituisten työntekijöiden ohjeiden mukaan suoritettavat mahdolliset muut hanttihommat. Me pääsimme työparini kanssa eilen punnitsemaan kaneja: häkin ovi auki, tiukka ote niskasta, numeron tarkistaminen korvan tatuoinnista, kani laatikkoon vaa'alle, kani takaisin omaan häkkiinsä. Nyt olen ensimmäistä kertaa elämässäni osallistunut eläinkokeisiin. Onneksi täällä tehtävät eläinkokeet ovat puhtaasti lääketieteellisiä.

Viikonloppu meni aika horroksessa joko navettaan lähtöä odotellessa tai vuoron jälkeistä väsymystä potiessa. Tähän mennessä on koulun penkillä tarvinnut käyttää lähinnä istumalihaksia, ja fyysinen työ uuvuttaa tehokkaasti. Joulukuussa teen toisen kolmen päivän praksan ja vielä toukokuussa yhden  yksittäisen päivän.

Torstaina pitäisi lähteä Suomeen. Soitin tänään eläinlääkärille koiran heisimatolääkkeestä. Sain ajan huomiseksi. Haen klinikalta tablettireseptin ja leiman; koiraa ei tarvitse kuskata klinikalle, jos se on terve. Olin aika ylpeä itsestäni, kun sain asian hoidettua kokonaan eestiksi; ymmärsin ja tulin ymmärretyksi. Ulkomailta Suomeen tuotava eläin on lääkittävä ekinokokkoosia levittäviä heisimatoja vastaan enintään 30 ja viimeistään 1 vuorokausi ennen matkaa. Saa nähdä, onko kontrolli rajalla yhtään tiukempaa tuohon suuntaan matkatessa. Kun toin koiran tänne kuukausi sitten, ei yksikään tullimies edes vilkaissut lemmikkipassia.

Ensi viikolla on anatomian ja kemian tentit. Pitäisi jaksaa lukea ahkerasti. Tulevina vuosina työmäärä on vain lisääntymään päin, joten lukurutiini täytyisi saada pian kuntoon. Onneksi osa luennoista loppuu lähiviikkoina.