Palasin alkuviikosta Suomen-reissulta. Nämä muutamat päivät ovat kuluneet epäonnistuneisiin yrityksiin orientoitua jälleen Tartto-olotilaan. Kuinkahan monta vuotta tähän kahden maan välillä ajelehtimiseen tottuminen vie? Molemmissa paikoissa olo on irtonainen, ulkopuolinen. Nyt pitäisi takoa päähän verisuonia ja biokemiaa, mutta levottomuus vaivaa. Olen nähnyt ahdistavia unia ja ollut päivisin väsynyt. Kaipaan elämän perusasioiden äärelle: pilkkomaan puita, vuolemaan kiehisiä, sytyttämään tulia kiukaan pesään ja nuotiorinkiin.

Pitäisi jaksaa tsempata vielä kuusi viikkoa ennen joulutaukoa. Yritän lohduttautua sillä, että vuodenvaihteessa opinnoistani on jo yksi neljäsosa takana. Olosuhteet vain syövät motivaatiota, tai elämäntilanne, tai mikä tahansa. Hyviä tekosyitä saamattomuuteen otetaan vastaan. En ole syksyihminen.




Koira sentään rakastaa minua ehdoitta tällaisena kuin olen, vaikka matkamme varrella onkin ollut mutkia.