Tänään on treenattu agilityä, siivoiltu, tiskattu, luotu silmukat kevätpipoa varten ja kaiveltu parasitologian kirjat nenän alle. Seuraava askel olisi tarttua niihin kirjoihin, ja silmäillä läpi tulevan viikon tentin koealue. Pupu oli hetki sitten jaloittelemassa olohuoneessa ja kokeili hampaitaan tietokoneen virtajohtoon. Onneksi ei ehtinyt paljon muovikuorta pidemmälle, kuten kännykän laturin ja modeemin virtapiuhan kanssa. Vaikka miten yrittää parhaansa mukaan piilottaa kaikki johdot pikkuhampaiden ulottuviin, aina jotain unohtuu. Onneksi mitään korvaamatonta ei ole sentään menetetty. Koira jyystää autuaana possunlonkkaa ja murisee mustasukkaisena, jos pupu lähestyy. Eväitään ei sentään halua pitkäkorvan kanssa jakaa...

Arki on asettunut uomiinsa; opiskelen, jumppaan, lenkkeilen, hoidan kotia. Tänään tajusin olleeni Tartossa jo kuukauden loman jälkeen. Tuntuu parilta viikolta. Vielä viime vuonna olin aina hyvinkin tarkkaan kirjoilla siitä, kuinka monta viikkoa olen ollut Virossa ja milloin pääsen seuraavan kerran Suomeen. Nykyään en jaksa enää välittää. Elämä toimii täälläkin ihan mallikkaasti, ja omaan rauhaan tottuneena ei halua enää jatkuvasti vanhempien nurkkiin pyörimään. Vieraita on silti mukava saada, etenkin jos mukana saa viilin kaltaisia ylellisyystuotteita Suomesta. Kuulemma jotkut kaverit tekevät ihan menestyksekkäästi viiliä täälläkin. Ehkä minäkin saan jossain vaiheessa oman viilinpoikasen keittiön pöydälle kasvamaan :)

Kyselyitä Tarton hakukäytännöistä tulee aina silloin tällöin. Näihin juttuihin on vaikea antaa tyhjentävää vastausta, sillä yliopisto ei julkaise mitään tilastoa pyrkineistä ja sisään otetuista. Ainakin toistaiseksi  meidän ulkomaalaisten valinta on ollut täysin paperipohjainen, mutta huhujen mukaan pääsykokeitakin harkitaan kasvaneiden hakijamäärien vuoksi. Yliopiston nettisivuilta löytyy aina ajankohtainen tieto hakumenettelyistä eestiksi ja englanniksi. Oman mutu-tuntumani mukaan yo-papereiden ei tarvitse olla priimaa, etenkään jos pystyy osoittamaan motivaationsa esim. motivaatiokirjeessä tai työkokemuksen perusteella. Yleispätevänä neuvona sanoisin, että kannattaa laittaa paperit vetämään - mitenkään muuten ei voi varmuudella selvittää, pääseekö sisään. Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei Tartossa opiskelu ole mikään oikotie onneen. Olen koettanut tässä blogissanikin välittää sitä tosiasiaa, että täällä pärjäämiseen tarvitaan taistelutahtoa ja pitkää pinnaa. Opiskelukulttuuri on aivan erilainen kuin suomalaisissa yliopistoissa, eikä ulkomailla asuminen sovi kaikille - edes näin lähellä Koti-Suomea (tosin sehän tässä monesti niin katkeraa onkin - sanonta "niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana" on saanut ihan todellisen merkityksen).

En halua toki pelotella liikoja. Itsellenikin tämä pitkä seikkailu on ollut todellinen kasvun paikka. Kyllähän vahva ihminen selviää ihan mistä vaan, jos niin haluaa. Toki ympäristön tuki ja kannustus on tosi tärkeää. Elintärkeää oikeastaan. Ja jäätelö ja lettujenpaisto aina silloin tällöin.

Nea on kirjoittanut blogissaan viime aikoina paljon Helsingin eläinlääkiksen pääsykokeista ja niihin valmistautumisesta. Ei voi muuta kuin hattua nostaa kaikille, jotka ovat siitä mankelista selvinneet. Kävin aikanaan kaksi kertaa niissä pääsykokeissa, ekan kerran heti kirjoitusten jälkeen keväällä 2006 (IB-lukion kirjoitukset olivat vasta toukokuussa, joten mitään realistisia mahdollisuuksia pääsykokeisiin lukemiseen ei ollut) ja toisen kerran keväällä 2007. Lukion jälkeisen vuoden opiskelin kotieläintiedettä Helsingin yliopistossa ja kuvittelin siinä sivussa ehtiväni lukea riittävästi myös eläinlääkiksen pääsykokeisiin. Turha toivo.

Näin jälkikäteen ajatellen ainoa realistinen vaihtoehto Helsinkiin pääsyä ajatellen olisi ollut välivuosi valmennuskursseineen. Silloin kuitenkin tuntui pelottavalta jättäytyä kokonaiseksi vuodeksi tyhjän päälle pelkkien pääsykokeiden vuoksi, kun mitään takeita sisäänpääsystä ei kuitenkaan olisi, eikä taloudellisia resurssejakaan olisi oikein ollut. Vanhassa kotikaupungissani ei järjestetty ainakaan siihen aikaan pitkiä valmennuskursseja. Jälkiviisastellen voin kyllä todeta, että ainakaan ilman valmennuskursseja en olisi ikinä päässyt sisään, kiitos olemattomien opiskelurutiinien. Joskus kuulee sanottavan, että Helsinkiin pääsevät vain ns. kympin tytöt. Kympin tytöissäkin on kuitenkin eroja: todennäköisesti pisimmälle siitä porukasta pääsevät juuri ne kovan työn kautta kymppejä kuitanneet, eivät kaltaiseni hyvä tuurin vapaamatkustajat. Vaan kyllä minäkin olen matkani varrella kouliintunut, ja kantapään kautta opetellut opiskelemaan. Tarttoon lähtöä en ole varsinaisesti katunut, vaikka välillä onkin vaikeaa. Yleensä ruikutukseni on enimmäkseen katkeruutta ja kaipuuta. Vähitellen sitä oppii vain hyväksymään tosiasiat.

Ns. kolmen tentin säännöstäkin oli kysytty. Aika harva opettaja noudattaa sitä käytännössä. Jotkut kuitenkin pitävät tiukkaa linjaa siitä, että kolme kertaa reputtaneet joutuvat käymään kurssin uudestaan. Yleensä siitä ei aiheudu varsinaisia hankaluuksia, mikäli muissa aineissa pysyy kärryillä. Meidän vuosikurssilla ja käsittääkseni myös nykyisillä ykkösillä ja kakkosilla on käytössä 75% rajat, eli vuosittain täytyy suorittaa vähintään 75% pakollisista kursseista, jotta pääsee jatkamaan seuraavalle vuodelle. Kolmannen ja viidennen vuoden jälkeen on 100% kynnys, jolloin suorittamattomista kursseista muodostuu etenemiseste. Akateemisen välivuoden aikana suoritetaan sitten rästitentit pois ja jatketaan opintoja aikanaan seuraavan vuosikurssin mukana. Vanhempien opiskelijoiden joukossa on eläviä legendoja, jotka seilaavat usealla eri vuosikurssilla yhtäaikaa, mutta tässä tuoreemmassa opintosuunnitelmassa se ei ole enää oiken mahdollista.

Maanantaina aloitamme raadonavaukset. Opettelemme patologisen lausunnon tekemistä ja setvimme sateenkaarenkirjavia sisälmyksiä diagnoosin toivossa. Siitä tulee varmaan, öh, no, mielenkiintoista. Tällä viikolla jouduin parasitologian labrassa tutkimaan miltei kädestä pitäen maksamatoja. Pahaa teki. Jostain syystä valitsisin mieluummin kokonaisen lehmänraadon kuin loiset petrimaljalla. Mutta kyllä minä kehityn. Alussa pelkkä matojen näkeminen ällötti, nyt pystyin jo vähän tökkimään niitä lasitikulla. Huh.

Ja nyt sitten sitä parasiittien taksonomiaa lukemaan. Mukavaa lauantai-illan jatkoa vaan teillekin tahoillenne :P