Kevätlukukauden toinen kouluviikko takana. Eläinlääketieteen historian suullinen uusintatentti meni heittämällä läpi; tentaattorilla ei tuntunut olevan aikomustakaan hyllyttää ketään. Hyvä niin. Vastapainoksi anatomian praksoissa alkaa jo hetkittäin nousta tuskanhiki. Lihaksisto on luustoon verrattuna sen verran monimutkainen, että töitä saa tehdä tosissaan. Latinankieliset nimet muuttuvat koko ajan mutkikkaammiksi ja vuosikymmeniä vanhoista kuivapreparaateista ei ole aina helppoa löytää kaikkia rakenteita. Ensi viikolla pääsemme vihdoin leikkelemään ihan itse.

1274315.jpg

Uuden vuoden ryhdistäytymisliike on pääsemässä hyvään vauhtiin. Tiistaina kävin "kädet, vatsa, pakarat" -jumpassa, keskiviikkona parin tunnin lenkillä koira- ja kaveriporukalla ja tänään huhkin bodypumpissa. Lauantaina alkavat agilityharjoitukset joulutauon jälkeen. Liikunta tekee hyvää päivän istumisen jälkeen. Tänäänkin oli pelkkiä luentoja aamukahdeksasta kolmeen. Täältä tullaan, bikinikausi!

    1274321.jpg

Meillä on parin kaverin kanssa jo melkein jalka oven välissä upeaan vuokrakämppään. Lähipäivinä toivottavasti selviää, saammeko sen. En uskalla vielä hehkuttaa tämän enempää, mutta toivon sormet ja varpaat ristittyinä, että nyt tärppäisi.

1274327.jpg

Yleisön pyynnöstä laitan vielä kuvan uusimmasta perheenjäsenestäni, joka tänään innostui kiipeilemään deluxe-mallin raapima- ja kiipeilypuussaan (itse tehty, runko omenapuuta).

1274329.jpg

Maaülikool on tällä viikolla muistanut kaikkia meitä suomalaisia laskuilla. Kevätlukukauden opintomaksu on 33 275 kroonia. Mistäpä sitä ei opintolainalla selviäisi... Vielä kun saisi kesätöitä. Yhdestätoista hakemuksestani kolmeen on tähän mennessä vastattu. Kaikkiin "toistaiseksi" kielteisesti - kunhan saan praktiikkaoikeudet viidennen vuoden jälkeen, ei työnhausta tarvitse enää ottaa paineita. Varsinkin kunnallisella puolella eläinlääkäri- ja etenkin sijaispula on Suomessa niin paha, että työtä löytyy ihan varmasti mistä päin maata tahansa. Siinä vaiheessa ei myöskään ole enää huolta lainojen takaisinmaksusta. Opiskeluunkin löytyy kummasti motivaatiota, kun työllisyys on tulevaisuudessa taattu.

Nyt illalla mennään vielä ulos syömään. Huomispäivä pitänee viettää anatomian labrassa ja takoa päähän noita musculuksia. Sitä ennen kuitenkin vielä vaihde vapaalle ja nauttimaan elämästä :)


P.S. No animals were harmed during this posting. Vaikka ne preparaatit ovatkin aitoja.