Kelalta on tullut nyt viimeisetkin päätökset. Kuulun edelleen Suomen sosiaaliturvan piiriin ja olen oikeutettu opintorahaan, asumislisään ja opintolainaan. Lähiviikkoina pitäisi käydä vielä valokuvaamossa (oleskelulupaa varten vaaditaan mystinen 4x5 cm kokoinen valokuva) ja Tarton Migration Officessa täyttämässä viimeiset olekelulupaan tarvittavat kaavakkeet. Sitten alkaa byrokratia olla selvä; lukukausimaksulaskua odotellessa...

Viikonloppuna tuli valvottua vähän liikaa ja nyt väsyttää. Selvisin hengissä Suolten fuksikasteesta ("rektalisoitiin" "lehmä", annettiin "sydänhierontaa" ja käteltiin tyytyväistä isäntää (siansorkka)). En oikein saanut aikaiseksi lukea tämänaamuiseen biologian kokeeseen (ja sain viimeiset materiaalit vasta sunnuntai-iltana). Koe osoittautui kuitenkin helpoksi nakiksi: vastaukset kysymyksiin olivat kopioitavissa kurssimateriaalista, jos osasi hieman käyttää hoksottimiaan ja pärjäsi kielen kanssa. Biologiassa on siis sallittua käyttää kokeessa kaikkea luentomateriaalia ja muistiinpanoja. Tenttisalissa istuttiin kylki kyljessä, ja lunttaamisen ehkäisemiseksi kokeesta oli olemassa useampi eri variantti, jotka oli jaettu valmiiksi pöydille.

Englannintunnilla saimme takaisin edellisellä tunnilla tehdyt "lähtötasotestit". Sain täydet pisteet. Tunnilla heräteltiin keskustelua yliopisto-opiskelusta ja eläinlääketieteestä. Porukka oli vielä aika vaisua, mutta ajan myötä tunnelma toivottavasti rentoutuu. Joku virolaisita sanoi ääneen saman toiveen, minkä olin itsekin kirjoittanut viimekertaiseen "What I expect from this course"-esseeseen: kielimuuri erottaa suomalaisia ja virolaisia toisistaan vielä aika pahasti, mutta yhteisillä englannintunneilla toivottavasti pääsemme yhteishengen alkuun.

Iltapäivällä ei ollut eestintunteja. Kävin kotona huilaamassa hetken ja lähdin kaupungille. Pistäydyin nyt ensimmäistä kertaa parissa käsityöliikkeessä kurkistelemassa paikallisia lankavalikoimia. Illan mittaan mukaan tarttui sekä mielen että ruumiin ravintoa: hahtuvalankaa (halpaa!), pokkari sekä aterimiston täydennykseksi jäätelölusikat. Lisäksi poimin reppuun pari litraa hyla-maitoa.

948154.jpg

Kaupunki näyttää hienolta, kun lehtipuut muuttuvat vähitellen keltaisiksi. Pitäis muistaa ottaa kamera mukaan, kun seuraavan kerran tulee smanlainen kirkas syyspäivä, joista nautimme viikonloppuna. Siten voisin jakaa kuvia ja tunnelmia myös täältä blogin kautta.

On vielä epävarmaa, pääsenkö huomenna ratsastamaan kyytipulmien takia. Toisaalta illan voisi viettää myös anatomiaa kerraten. Katsotaan nyt, miten käy.