Jälleen yksi täkäläinen molopää ilmaisi mielipiteensä minun ja kämppikseni olemuksesta. Ihastuttavaa.

Mutta aurinko paistaa! Helle on jatkunut jo yli viikon! Tänään luentojen jälkeen paahdoimme nahkojamme  tuossa meidän terassilla yrittäen samalla takoa päähän vähän ruuansulatuselimiä (melkoisen heikolla menestyksellä, mutta iho sai vähän väriä). Perjantaina grillattiin kurssikavereilla, lauantaina avattiin terassikausi söpöillä drinksuilla erään Raekoja platsin ravintolan terassilla. Kesähameet ja -kengät on kaivettu naftaliinista. Sukkia olen käyttänyt vain lenkkareiden kanssa; sunnuntaiaamuna kiersin koiran kanssa 2,5 tunnin lenkin pitkin Emajõen rantoja.

Tänään saapuivat kauan kaivatut opiskelijahaalarit, juuri parahiksi vapuksi! Elämäni ensimmäinen haalari, ja voi miten ylpeä olenkaan, kun sen selässä lukee "eläinlääketieteen opiskelijat"! Viime vuonna kieltäydyin hankkimasta maatalous-metsiksen haalareita, koska olin päättänyt, että en kyseiseen laitokseen jää. Ja nyt minulla on ihka oikea metsänvihreä eläinlääkishaalari! (jonka funktio on vappuhillumisen lisäksi toimia suojavaatteena myös navettatöissä ja siemennysharjoituksissa) Kyllä nyt kelpaa vietää vappua, vaikka ylioppilaslakki onkin Suomessa. Ohjelmassa on ainakin munkkien paisto, piknik ja ehkä jokiristeily. Fennican bileissäkin voisi piipahtaa, lääkispoikia kurkkaamassa ;-) Pullotimme siman viikonloppuna, tänään nostimme pullot jääkaappiin. Pakko oli myös maistaa vähäsen, ja kyllä se ihan simalta maistui (vaikka jotkut toivoivatkin syntyvän kiljua :D).

1507955.jpg

Mitähän muuta tähdellistä tässä olisi kerrottavana... No vauvauutisia! Kämppis kotiutui eilen Suomen reissulta ja toi mukanaan kolmikuisen skotlanninterrierinpennun. Nyt riittää vilskettä ja vilinää. Ihana mötkylä :)

Huomenna on solu-ja molekyylibilsan tentti ja englannin kirjakeskustelu. Keskiviikkona anatomian ruuansulatuselimistötentti. Ensi viikolla lampaankasvatus, englanti, histologian preparaattikoe ja hengityselimistö. Sen pidemmälle en ajattele, etten ahdistu. Viikot vähenevät, kesä häämöttää. Aurinko on ihana asia, ja rusketusraidat! Kesällä täytyy ehtiä ainakin Kuninkuusraveihin ja Farmari-messuille. Ja Laitilan munamarkkinoille!

Nyt takaisin kirjan ääreen.