Ensimmäinen lomanjälkeinen viikko Tartossa on kulunut kuin siivillä. Siivoilin kämppää, luin ja kävin suorittamassa jäljelläolevat kemian ja anatomian eksamit. Jälkimmäisen suullinen osio tosin siirtyi hamaan tulevaisuuteen dosentin ollessa jossakin seminaarissa, joten ei tämä jännitys tähän loppunutkaan.

Olen myös lenkkeillyt ahkerasti ja eilen kävimme kavereiden kanssa TÜSKin bodypumpissa. Lukemisen vastapainoksi on hyvä saada kunnon hikiliikuntaa ja oikea aika on aloittaa nyt, ennen kuin koulukiireet alkavat toden teolla. Ensi viikolla on jo muutama luento, täyteen vauhtiin päästään parin seuraavan viikon sisällä. Kevään lukujärjestyksessä on paljon uutta ja jännää:

ESMASPÄEV:
9-11 Tsütoloogia, embrüoloogia ja histoloogia, loeng
11-13 Veterinaargeneetika ja aretus, prax
13-16 Eriloomakasvatus, prax

TEISIPÄEV:
10-12 Koduloomade anatoomia, loeng
14-16 Inglise keel

KOLMAPÄEV:
9-13 Koduloomade anatoomia, prax
14-16 Histoloogia, prax

NELJAPÄEV:
8-11 Eriloomakasvatus, loeng
11-13 Veterinaargeneetika ja aretus, loeng
13-15 Raku- ja molekulaarbioloogia, loeng

Anatomiassa aloitamme preparoinnit parin viikon päästä. Kävin eilen paikallisessa lääkäripuodissa ostamassa anatomiset pinsetit, skalpellin varren ja teriä, suojapäähineitä ja parit hanskat. Täytyy tilata koulun klinikan apteekin kautta kunnollisia nitriilihanskoja. Tässä vaiheessa opintoja ei tee mieli herkistyä lateksille.

Joululomalla sain lainaksi stetoskoopin. Sitä tarvitaan opinnoissa vasta ensi vuonna, mutta mikään ei estä ottamasta pientä varaslähtöä ja opettelemasta kuuntelemaan omien lemmikkien sydän- ja hengitysääniä jo vähän ennakkoonkin. Sekin on kuitenkin taitolaji, joka vaatii paljon harjoittelua.

1237989.jpg

Sain alkuviikosta postia Suomen Eläinlääkäriliitolta. Minut on hyväksytty liiton opiskelijajäseneksi ja sain ison tervetuliaispaketin, joka sisälsi mm. eläinlääkärin työterveysoppaan. Sitä lukiessa motivaatio aktiiviseen liikunnan harrastamiseen kasvoi kohisten.

Nyt nauttimaan vapaasta viikonlopusta. Mukavaa olla kotona taas!