Alkaa olla korkea aika saattaa blogi ajan tasalle, ennen kuin uudet seikkailut alkavat. Tässä siis kuvapainotteinen matkakertomus pikavisiitistäni Norjan pääkaupunkiin joulukuulta. Kävin siis ihan paikan päällä katsastamassa tulevan asuntoni ja allekirjoittamassa vuokrasopimuksen. Joku kaveri kysyi vähän epäilevänä, eikö sopimusta olisi voinut hoitaa netin välityksellä. Olisi toki, mutta kun Ryanair tarjosi meno-paluulennot Tallinnasta huimaan 24 euron (sic!) hintaan, ei päätöstä tarvinnut paljonkaan pyöritellä.

Lähdin matkaan varhain lauantaiaamuna 10. joulukuuta. Bussi vei Tartosta suoraan Tallinnan lentokentälle. Lento Osloon kesti n. puolitoista tuntia. Oslon lentokentät sijaitsevat aika kaukana kaupungista itsestään, pääkenttä Gardemoen toki hieman lähempänä kuin Rygge, jonne halpalentoyhtiöt laskeutuvat. Bussikuljetukset on kuitenkin hoidettu kätevästi aikataulutettuina lentojen mukaan ja kaikille matkustajille on paikkatakuu. Yhteysbussi rautateillekin olisi ollut tarjolla, jos suunta olisi ollut muualle Norjaan. Koska minulla oli mukana vain käsimatkatavarat, ehdin täpärästi edellisen laskeutuneen lennon bussiin ja vältyin matkatavaroiden ja seuraavan bussin odottelulta. Bussiin kannatti ostaa kerralla meno-paluulippu. Opiskelijalle se maksoi muistaakseni n. 30 euroa. Maksuvälineinä toimivat luottokortit ja käteinen. Onneksi olin hoksannut vaihtaa valuuttaa Tallinnassa aamulla!

Siinä sitä sitten oltiin yhtäkkiä, pöllämystyneenä Oslon keskustassa! Bussiterminaali sijaitsee päärautatieaseman kyljessä. Ensimmäiseksi suunnistin turisti-infoon hakemaan keskustan kartan ja nipun esitteitä. Sitten suunta kohti hostellia. Sen olin valinnut sijaintinsa perusteella, koska maanantaiaamuna lähtö oli aamuyöllä. Matkaa ei ollutkaan kuin muutama korttelinväli. Koska olin niin aikaisessa, että punkkaa ei ollut vielä saatavilla, jätin reppuni säilytykseen ja kipitin kaupungille. Yhtäkkiä satuin väentungokseen ja ajattelin jäädä hetkeksi seuraamaan tilanteen kulkua. Ihmiset parveilivat Grand Hotelin edustalla, ja vain hetkeä myöhemmin väki alkoi hurrata. Hotellista asteli turvamiesten saattelemina mustiin autoihin arvokkaan näköistä porukkaa ja afrikkalaisiin asuihin pukeutuneita rouvia - Nobelin rauhanpalkinnon saajat!

Sen verran heikosti olin ehtinyt perehtyä matkakohteeseeni, että koko Nobel-kekkerit tulivat ihan puun takaa. Sujuvasti soluttauduin kuitenkin mukaan tunnelmaan. Lyhtypylväisiin ripustetut lakanat ja joka puolella parveilevat poliisit tekivät selväksi, että isosta tapahtumasta on kyse. Ihmisiä matkustaa kaikkialta Norjasta varta vasten näihin juhlallisuuksiin ja erityisesti illalla järjestettävään konserttiin, jossa huippuartistit esiintyvät rauhannobelistien kunniaksi ja jonka liput myydään loppuun alta aikayksikön. No, juhlakalut vietiin kaupungintalolle palkintojaan pokkaamaan ja minä jatkon matkaani joulumarkkinoille.

Pakkasta oli muutama hassu aste, mutta silti enemmän kuin Tartossa koko syksynä. Onneksi olin osannut varautua lämpimällä takilla ja sulauduin paikallisten joukkoon tyylikkäästi. Oli muuten aikamoinen shokki lennähtää piikkikorkosaapikkaiden ja minihameiden keskeltä untuvatakkien ja järkevien jalkineiden joukkoon! Kaupungin tunnelma oli aivan mainio ja ihmiset hymyileviä ja ystävällisiä. Vain pari tuntia maan kamaralla vietettyäni olin jo aivan myyty!

Lauantai-iltapäivä vierähti nopeasti kaupunkia ihmetellessä. Kun ilta alkoi hämärtyä, suuntasin hostellille huilitauolle ja lueskelemaan kaupunkioppaita. Hostelli olin nimeltään Perminalen. Minulla oli petipaikka jaetussa neljän naisen huoneessa. Hostelli oli hyvällä paikalla ja ihan siisti, respan pojat söpöjä ja ystävällisiä. Hinta oli toki meikäläisittäin korkea, mutta Oslossa edullinen. Huonekavereina pari epäsosiaalista nuorta naista ja yksi ihana norjalaisrouva, jonka kanssa tuli rupateltua hyvä tovi. Hän puhui hitaasti ja selkeästi ja tuntui myös saavan tolkkua omasta ruotsi-englanti-mongerruksestani. Kohtaamisesta jäi tosi hyvä mieli, etenkin siksi että ymmärsin norjaa enemmän kuin luulinkaan.

Ennen hostellille menoa olin ehtinyt vielä ihastella auringonlaskua vuonon yllä.

Hostellilla lepuutin jalkojani ja lueskelin esitteitä. Koska vuokrasopimuksen allekirjoittaminen oli sovittu vasta sunnuntai-illalle, suunnittelin aamupäiväksi visiittiä kansallismuseon alueen (Seurasaaren tyylinen alue, jonne on koottu vanhoja rakennuksia) joulumarkkinoille, joka on oslolaisperheiden must-see aina joulun alla. Samalle illalle hoksasin kuitenkin ihan erilaista puuhaa: Nobel-soihtukulkueen! Soihtukulkue on kuulunut minun joulunodotukseeni jo lapsesta asti: ensin itsenäisyyspäivänä partiolaisten kanssa ja nyttemmin Tarton yliopiston vuosipäivänä 1.12. Fraternitas Fennican riveissä. Tänä vuonna molemmat olivat jääneet väliin, joten marssin enemmän kuin mielelläni tänä talvena maailmanrauhan puolesta!

Aukio, jolta kulkueen oli määrä alkaa, täyttyi hiljalleen ihmisistä ja minähän riemastuin suuresti, kun paikalle ilmestyi kaksi ratsupoliisia!

Aukion laidalta myytiin soihtuja kaikille halukkaille ja ennen kulkueen alkua paikalla pidettiin jokunen juhlapuhe. Ihan kaikkea en ymmärtänyt, mutta sen verran pysyin kärryillä, että puhe oli naisten asemasta ja siitä, kuinka suuri rooli juuri naisilla on rauhanrakentamisessa. Puheissa korostettiin myös sitä, että naiset eivät ole uhreja vaan selviytyjiä. Tunnelma oli intensiivinen ja lämmin. Paikalla oli kaikenikäisiä ihmisiä ja myös afrikkalaisten naisten ryhmä, joka oli tietysti erityisen ylpeä nobelisteistaan.

Soihdut oli lupa sytyttää vasta aukiolta poistuessa. Kuljimme näyttävästi parin kilometrin matkan kaupungin halki kohti Grand Hotelia...

...jossa itse rauhanleidit tervehtivät kansaa yleisön hurratessa!

Kulkueen jälkeen hipsin takaisin hostellille, ajoissa nukkumaan ja sitä rataa. Sunnuntaina aamupalan jälkeen suuntasin ensimmäiseksi ostamaan päivälipun julkisiin kulkuvälineisiin.

Kaupungin jouluvalot olivat kovin viehättävät myös aamuhämärissä. Mutta vielä enemmän minua sykähdytti näky, joka minua kohtasi ajeltuani raitiovaunulla muutaman pysäkinvälin pohjoiseen:

Koska joulumarkkinat avattiin vasta puoliltapäin, oli aamuksi keksittävä muuta ohjelmaa. Suunnistin siis katsastamaan koulun ja asuntoni sijainnin päivänvalon aikaan, jotta löytäisin ne paremmin myös illalla pimeän tultua.

Ja komealtahan se koulu näyttikin! Maltan tuskin odottaa helmikuuta!

Väliaikainen kotini sijaitsee puolen kilometrin päässä koululta. Oli varsinainen onnenpotku löytää se, vaikka se onkin aivan liian kallis. Mutta siellä saa pitää koiraa, se on täysin kalustettu ja se sijaitsee tällaisissa näkymissä:

Hiukan huvitti, kun tajusin että kadun toisella puolella sijaitsee hautausmaa. Ne näemmä seuraavat minua minne sitten kuljenkaan. Helsingin-vuotenani asuin aivan Malmin hautausmaan tuntumassa ja aika monta mukavaa kesää tuli vietettyä kesätöissä kotikaupunkini hautausmaalla.

Palasin sitten taas keskustaan ja pähkäilin, mitä seuraavaksi tekisin. Onnekseni bongasin tuomiokirkon edustalta julisteen ja suuntasin kirkkoon adventtimessuun. Siellä nimittäin esiintyi paikallisten musiikinopiskelijoiden kansanmusiikkiryhmä! Olin melkeinpä pelkkää kylmää värettä, kun suuri rakkauteni hardangerviulu soi vanhan kivikirkon holveissa. Vielä joskus minullakin on sellainen, vielä joskus minäkin osaan soittaa sitä! Kevään kolmen kuukauden visiitti tuskin riittää näiden haaveiden toteuttamiseen, mutta onpahan jotain tavoitetta loppuelämäksi...

Messun jälkeen hyppäsin taas bussiin ja suuntasin kansallismuseota kohti. En ollut ainoa: bussit olivat täppösen täynnä ja kuski joutui survomaan ovet käsipelillä kiinni pysäkillä. Väenpaljoudessa en juurikaan tullut ottaneeksi valokuvia, mutta kojuissa myytiin käsitöitä ja perinteisiä jouluherkkuja. Minä tietysti bongasin jostain rekikellojen kilkatuksen ja ihastelin kirkkorekien eteen valjastettuja hevosia. Joukon ainoa vuonohevonen vain sattui juuri olemaan tauolla!

Navetan hajua seuraamalla löysin myös eläinsuojan, jossa asusteli pari oikein tyytyväisen oloista possua, jokunen paikallisia rotuja edustava lehmä ja lammas sekä kanalauma. Lapset paijasivat eläimiä onnessaan, ja minä pohdin, kuinka tarttuvilta eläintaudeilta on suojauduttu. Mihinkäs sitä eläinlääketieteen opiskelija karvoistaan pääsisi? Ilahduin kyllä navetan eteisessä olevasta käsienpesupaikasta ja kylteistä, jotka kannustivat käsienpesulle eläinkontaktin jälkeen.

Henkeni pitimiksi sain ostettua paikallisella kielellä nakkisämpylän (nakki lämmin, sämpylä kylmä) ja mukillisen kuumaa glögiä (täkäläisittäin väriltään ruskeaa). Olin jo suuntaamassa kohti portteja, kun huomasin vielä kyltin kehrääjän tuvasta, ja kapusin vanhan aitan ylisille. Matkamuistoksi löytyi pari vyyhtiä käsinvärjättyä luomupuuvillalankaa, jotka mielestäni olin ansainnut pidättäydyttyäni siihen saakka kaikista ostoksista. Hintataso nimittäin oli norjalainen ja oma budjettini lähinnä virolaista...

Markkinoilta palattuani vietin pienen siestan hostellilla ja suuntasin sitten kohti tulevaa asuntoani. Tapasin vuokraemäntäni veljen, oikein kohteliaan ja miellyttävän norjalaisherran, joka esitteli minulle asunnon. Toki olin nähnyt jo valokuvia asunnosta, ja kun mitään yllätyksiä ei ilmennyt, allekirjoitin tyytyväisenä vuokrasopimuksen. Tyytyväisin mielin ajelin bussilla takaisin keskustaan ja palkitsin itseni elämäni kalleimmalla hampurilaisaterialla. Sitten hostelliin, tavarat reppuun, nukkumaan, aamuyöllä bussille ja lento kohti kotia. Olotila väsynyt, mutta onnellinen - ja tämä oli sentään vasta uuden seikkailun alkusoitto!