Eilen oli ihanan lämmin ja aurinkoinen päivä. Nukuin aamulla pitkään ja iltapäivällä pyöräilin Lõunakeskukseen. Kuljeskelin ympäriinsä, kävin katselemassa huonekaluja ja tarkistamassa koiranruokatarjonnan. Sekä Hills’iä että RC:tä oli tarjolla suunnilleen samaan hintaan kuin Suomessa.

Ruokakaupassa aukeni taivas: siellä oli hyla-maitoa! Santsasin saman tien kaksi litraa, koska sain ruokaostoksille kotiinkuljetuksen kavereiden autossa. Kaakota, jee! Muroja ja maitoa! Voisiko ihminen enää enempää toivoa?

 

870827.jpg

Kuten kuvasta näkyy, olen täällä ulkomailla joutunut joustamaan joistakin periaatteistani. Kun vaihtoehtoista valikoimaa ei aina ole tarjolla, on joskus ostettava myös sellaisia tuotteita, joita en Suomessa ostoskoriini poimisi ollenkaan.

Illalla oltiin ”toispuoljokke” (seurueessa oli turkulainen) pelaamassa biljardia. Ravintolatupakoinnin kieltämisen myötä voin sanoa melkein viihtyväni joissakin baareissa.

 

Eilen opin myös sen, että pyöräteiden ei aina tarvitse olla harmaita asvalttibaanoja. Itse asiassa asvaltoimattomat tienpätkät ovat täällä pääsääntöisesti paljon tasaisempia kuin asvaltoidut. Joka valittaa Jyväskylän pyöräteiden kunnosta, voi tulla tänne kokeilemaan, miltä töyssyt oikeasti tuntuvat.

870830.jpg

Lopuksi vielä syyslukukauden lukujärjestys:

ESMASPÄEV (maanatai):
8-10 Loomabioloogia praktikum (eläinbiologia, praksa)
10-12 Botaanika ja agronoomia alused, loeng (Kasviopin ja agronomian perusteet, luento)
12-14 Biomeetria (biometria)
14-16 Loomabioloogia, loeng (eläinbiologia, luento)
16-19 Eesti keel soomlastele (eestiä suomalaisille)

TEISIPÄEV (tiistai):
8-10 Meditsiinifüüsika koos biofüüsikaga, loeng (lääketieteen- ja biofysiikka, luento)
10-12 Koduloomade anatoomia, loeng (kotieläinten anatomia, luento)
12-14 Inglise keel (englanti)

KOLMAPÄEV (keskiviikko):
8-10 Biomeetria, loeng (biometria, luento)
10-12 Anatoomia lab. (anatomian labra)
12-14 Botaanika lab. (kasviopin labra)
14-16 Veterinaarmeditsiini arengulugu ja sissejuhatus õppetöösse, loeng (eläinlääketieteen kehityshistoria ja johdatus opetustyöhön, luento)
16-19 Eesti keel soomlastele (eestiä suomalaisille)

NELJAPÄEV (torstai):
8-11 Keemia lab. (kemian labra)
11-13 Keemia, loeng (kemian luento)
13-15 Med.-füüsika lab. (lääk.tiet.fysiikan labra)
15-17 Ladina keel (latina)

REEDE (perjantai):
Itsenäistä opiskelua

Luvassa on siis työntäyteinen syksy. Onneksi käytännön töitä on luentojen lomassa ihan mukavasti.

Ensi viikolla saatan päästä ratsastustunnille.