Koko päivän on satanut räntää ja samaa tavaraa on lupailtu koko viikonlopuksi. Kadut alkavat olla Helsingistä tutun ruskean mähmän peitossa. Puistot sentään näyttävät jo miltei valkoisilta.

Kahtena iltana on tullut valvottua liian myöhään, ensin skypessä kukkuen ja viime yönä kavereitten kanssa baarissa rupatellen. On uskomattoman vetelä olo. Olisi kouluhommia ja kotitöitä, mutta ei oikein innosta. Ensi viikolla on eestin ja latinan välikokeet. Anatomia on sentään jo kohtuullisen hyvällä mallilla. Olin perjantaina pari tuntia luuluokassa, ja tuntui, ettei kalloista löytynyt paljonkaan uutta. Seuraava vaihe on sitten vain ulkoaluku ja jatkuva kertaaminen. 

Maanantain biologian koe noudatti samaa, vanhaa kaavaa: kopioin tekstiä luentomonisteesta koepaperille kynä sauhuten ja käsi krampaten viimeiseen minuuttiin saakka. En kertakaikkiaan ymmärrä kyseisen koemuodon etuja. Kemian kokeessa oli puolestaan aika keljuja kysymyksiä, tai periaatteessa mahdollisia jos olisin jaksanut-ehtinyt-viitsinyt lukea oikeasti... Tiedän kyllä suomalaisopiskelijoita, jotka ovat käyneet suorittamassa ykkösvuoden kemiantenttejä kolmantena vuonna ja sen jälkeenkin, joten tuskinpa yhden välitentin kertaamisesta maailma kaatuu. Eksamille on kuitenkin vielä aikaa...

Botaniikasta pidetään joulun alla suullinen kuulustelu, jossa täytyy osata tunnistaa 30 korrellista heinäkasvia. Tuntuu kieltämättä aika turhalta. Kuulemma botaniikan tentistä pääsee läpi pukeutumalla avonaiseen kaula-aukkoon ja lyhyeen hameeseen...

Käväisin tänään katsastamassa Tarton kansainvälisen koiranäyttelyn meininkejä. Lippu oli kyllä edullinen - opiskelijahinta 25 kroonia (Jyväskylän kv-näyttelyssä lippuhinnat ovat olleet muistaakseni 20 euron luokkaa), mutta eipä siellä paljon nähtävääkään ollut. Suurin osa päivän kehistä oli jo päättynyt ja näytteilleasettajien tarjonta aika suppeaa. Myynnissä oli yllättävän paljon pikkukoirien ylellisyysvaatteita perinteisten vinkulelujen ja hihna- ja pantavalikoimien lisäksi. Elättelin toiveita Suomen näyttelyistä tutuista teddy- tai tekoturkismakuualustoista tulevaa kissanpentuani ajatellen, mutta jouduin lähtemään tyhjn käsin. Räntäsateessa kotiin päin polkiessani päätin pistäytyä keskustan kangaskaupassa ja sen palalaareista löytyikin pari kiinnostavaa kangaspalaa, joista pitäisi joululoman aikana saada aikaan raapima-ja kiipeilypuu kissalapselle. Vauvakuume alkaa pikkuhiljaa heräillä, kun näen viikottain tallilla hurjaa vauhtia kasvavat pennut ja kun luen netistä kissajuttuja. Tänä jouluna paras saamani lahja tulee luultavasti olemaan piskuinen, kehräävä nyytti kainalossa (vaikka itse sen itselleni kustannankin). Nimi on vielä hakusassa, mutta eiköhän se ajan kanssa loksahda paikoilleen. Viimeistään sitten, kun näen, millaiseksi tirriäiseksi viimeksi reilun kuukauden ikäisenä näkemäni karvapallo on kasvanut.